Kesätyöntekijän peruspäivä

Hei! Terveiset täältä Fallkullan kotieläintilalta. Me, Pinja ja Meri kirjotetaan tätä tekstiä teille just täältä Fallkullasta. Me ollaan siis oltu täällä kesätöissä jo kolme viikkoa ja meillä on vielä yksi viikko jäljellä. Työskennellään siis navetassa ja aika on kulunut täällä nopeesti. Me kerrotaan teille nyt meijän normaalista työpäivästä.

  

Saavutaan Fallkullaan vähän ennen kahdeksaa, jotta ehditään vaihtaa vaatteet ennen töiden alkamista. Kun vaatteet on vaihdettu me suunnataan aamunavetan tekoon. Eli alamme ruokkimaan, lypsämään ja viemään eläimiä ulos. Usein aamunavetan jälkeen me myös siistitään ja lakaistaan navetassa. Seuraavaksi menemme tauolle ja pidämme samalla pienen palaverin päivän tapahtumista.

Tauolta siirrymme takaisin navettaan ja aloitamme työnjaon. Työnjaossa 9-17 vuotiaat nuoret pääsevät puuhaamaan eläinten kanssa ja oppivat esimerkiksi siivoamaan niiden karsinoita. Työnjako aloitetaankin karsinoiden siivouksella, jossa meidän tehtävämme onkin opastaa lapsia. Kun navetta on puhdas lapset siirtyvät syömää omia eväitään ja me pidämme samalla ruokatauon.

 

Ruokailun jälkeen alkaakin hauskin osuus eli eläinten kanssa seurustelu. Seurustelun aikana lapsien on mahdollista mennä rapsuttamaan vuohia ja lampaita, kaneja, possuja, kanoja ja ankkoja. Vaihtoehtona voi myös lähteä lehmien kanssa kävelylle tai kokeilla hevosella ratsastamista. Seurustelun aikana meidän tehtävämme on pitää huolta siitä, että lapset voivat turvallisesti nauttia eläinten seurasta.

Päivän päätteeksi tehdään iltanavetta lasten kanssa. Aluksi eläimet otetaan sisään lehmiä ja hevosia lukuun ottamatta. Tämän jälkeen lapset ruokkivat eläimet ja lypsävät vuohet. Iltanavetan päätteeksi leikitään yleensä navettapiilosta, jonka jälkeen lapset lähtevät kotiin .

Meidän hommaksi jää hevosten ja lehmien sisäänotto ja paikkojen siistiminen. Sitten päivä onkin jo pulkassa ja pääsemme lähtemään kohti kotia.

Tässä vielä Fallkullan uusi asukas, Otava pukki.

   

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *