Kahvilaryhmä Inarissa

Viikko sitten oltiin kahvilaryhmän kanssa Inarissa, nyt on mielestäni hyvä aika muistella mitä siellä tuli koettua. Viime vuonna syyslomalla oltiin samaisen ryhmän kanssa Mikkelissä syyslomalla, siltä reissulta hankittiin ahvenanmaanlampaat ja minipossut. Kahvilan pitoa sunnuntaisin on jatkettu läpi vuoden ja oli siis aika nauttia ansioista.
Ryhmän kanssa mietimme jo viimekeväänä tulevan retken kohdetta ja Lapin reissu nousi kaukaiseksi haaveeksi. Tänä vuonna kouluilla oli viikon syysloma joka mahdollisti useamman yön reissun. Kävimme selvittämään erilaisia kohteita Lapista ja parhaimmaksi osoittautui Nuorisokeskuksen Vasatokka Inarissa Kettujoen tykönä. Siis tuumasta toimeen ja lentoliput tilaukseen, se osoittautui tällä kertaa sujuvimmaksi ratkaisuksi.
Lähdimme reissuun kolmentoista nuoren ja kahden ohjaajan voimin 13.10 tiistai-iltana ja Ivalon kentälle laskeuduimme hämärän vallitessa. Meitä oli vastassa paikallinen taksiyrittäjä joka kuskasi meidät Vasatokkaan. Reissun järjestely oli todella helppoa, Vasatokka hoiti kaikki kyytien ja retkikohteiden sopimisen, meidän piti vain suoriutua kyytiin sopivana aikana ja sitten taas mentiin. Erityisjärjestelyistä voi mainita revontulot ensimmäisenä iltana. Samaisella lennolla tuli paljon Aasialaisia turisteja Ivaloon, heidän uskomuksiin kuuluu, että kun näkee revontulet taivaalla, syntyy poikalapsia. Tähän saakka olen vain uskonut, että kirves sängyn alla tuottaa saman tuloksen.
Keskiviikkona meillä oli kohteena Siida, saamelaisten kansallismuseo ja Metsähallituksen luontokeskus Inarissa. Siidassa on niin paljon näkemistä, että kerralla ei millään pysty kaikkea omaksumaan, tätä museota on helppo suositella kaikille. Vatsan täytettä saatiin Sarrit ravintolasta (mustikka pohjois-saameksi, Siida tarkoittaa lapinkylää) ja iltapäivällä shoppailtiin ja läheteltiin postikortteja. Kylillä nähtiin myös lentävä maakotka, oli aika hieno ilmestys.

Matkalla tunturin huipulle.

Matkalla tunturin huipulle.

Torstai-aamuna kiipesimme Otsamo tunturin laelle. Sieltä avautui näkymä aika kauaksi ja tuuli tuiversi hiuksia, mutta kaunista oli. Ruska oli jo ohitse mutta se ei meitä haitannut. Monelle tämä oli ensimmäinen kerta lapissa ja tunturissa, olimme selvästi puurajan yläpuolella. Retkieväät maistuivat palovartijan tuvassa ja sitten alkoi varovainen laskeutuminen, ainakin minun jalkani tiesivät käyneensä.

Poro

Poro

Perjantaina retkikohteena oli paikallinen porotila. Talon emäntä Tuula esitteli meille pihaporoja jotka ottivatkin meidät ystävällisesti vastaan vaikka niillä oli rykimäaika, se tietää sitä että keväällä syntyy vasoja. Tämä oli varmaan nuorten mielestä reissun kiinnostavin kohde ja oli hienoa huomata kuinka koko ryhmä osasi olla porojen kanssa luontevasti. Tuula esitteli porojen valjaat ja niiden osien nimet, valjastus kuulemma näytti huomattavasti helpommalta kuin hevosen valjastus. Poro ei vain malta juuri kuskia odotella. Poroja nimitetään ikävuosien mukaan, oli urakka, vuorso, kunteus, kosatus ja mitä vielä, lopuksi tuli nimiloppu. Kaiken lisäksi hirvailla ja vaameilla oli omat nimityksensä. Kyllä me pääsemme helpolla opettelulla kotieläimien kanssa. Tuulalla oli esillä myös perinteisiä käsitöitä, näimme mitä vaiheita on karvakenkien valmistuksessa poron säärinahoista ja mitä heinäkenkä tarkoittaa.

Poron valjastukset saloja opettelemassa.

Poron valjastukset saloja opettelemassa.

Illalla vielä kävimme Kettukodalla istumassa tulilla, metsässä oli aika pimeää ja jännittävää, mutta kaikesta selvittiin. Viimeisenä iltana ramasi jo aika mukavasti, meinasi perinteinen iltalaulu Tapio Rautavaararalta jäädä kuuntelematta, mutta onneksi nuorten muisti pelaa vaikka väsymys koittelee ja Kulkuri ja joutsen saatteli unille. Lauantaina koittikin jo matka kotia kohden.

Suksi luistaa hiekallakin.

Suksi luistaa hiekallakin.

Vasatokassa meillä oli myös joka päivä jotakin ohjelmaa, ylenpalttisen ruokailun lisäksi. Mirva oli järjestänyt leirikasteen jossa porukalla ratkaistiin kiperiä tehtäviä sekä kaikenlaista ratkottavaa ulkona sekä sisällä. Tehtävät vaativat hyviä ryhmätyötaitoja joita on hyvä harjoitella aina vaan uudelleen. Nuoria seuratessa oli hienoa huomata kuinka ryhmä toimi erilaisissa tilanteissa ja miten ryhmän jäsenet ottivat onnistumiset ja vastoinkäymiset vastaan ja kuinka siitä selvittiin. Aina ei ollut niin helppoa mutta sitä se nuoruus teetättää. Mirva luonnehtikin nuoriamme aidoiksi ja se on hienosti todettu. Reissusta jäi paljon muistoja joita vielä varmaan ihmetellään moneen kertaan. Että lähtisinkö uudelleen? Varmasti, vaikka voimia se vaati. Kyllä nuorten kanssa on antoisaa työskennellä.

sormetblogi

Tasapainossa.

Näissä mietteissä Maarit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *