Kirjoitukset kuukaudelta: heinäkuu 2011

Tipuja!

Fallkullassa kuoriutui viikko sitten kolme suloista kananpoikasta, jotka vasta viimeaikoina ovat alkaneet seikkailla emonsa kanssa kana-aitauksessa. Fallkullan kesätoimituksen ohjaajatiimillä oli tänään aikaa käydä kuvaamassa untuvikkoja. Tässä kuvaustuokion satoa: Tipujen touhuista on myös video Fallkullan Youtube-kanavalla – Kesätoimituksen ohjaajat

Lue lisää

Fallkullan navettamuotia

Maanantaisin Fallkullan työnjakoon osallistuu vain yli 12-vuotiaita nuoria. Koska ohjattavamme olivat hieman tavallista vanhempia tyttöjä, päätimme toteuttaa hieman erilaisen harjoituksen. Nuorten tehtävänä oli Hel-looks-muotiblogin mallin mukaisesti rakentaa kuva siitä, miten Fallkullassa pukeudutaan, mikä on tällä hetkellä in ja mikä out. -Kesätoimituksen ohjaaja ERIC 22 Pidän hienoista vaatteista, ja farkuista joissa on jokin pieni yksityiskohta, t-paidoista […]

Lue lisää

Lomatunnelmaa Haltialassa

Tänään kävimme viemässä Fallkullan heposet kesälaitumelle Haltialaan. Pyöräretkelle lähti mukaan kymmenen työnjakolaista ja neljä ohjaajaa. Iloiseen joukkoon liittyi vielä paikan päällä kaksi nuorta. Tunnelmaa laski ainoastaan sateinen sää, mutta oikealla varustuksella selvisimme hienosti. Traileri odotteli jo meitä, kun saavuimme perille Haltialaan. Ohjaajat Henna ja Sanni taluttivat ratsut kylmän rauhallisesti laitumelle. Tässä vaiheessa hevoset odottivat jo […]

Lue lisää

Tipuanimaatio

Tänään fallkullassa tehtiin falkullan tipuja esittävä animaatio. Se oli minusta hienoa kivaa uutta mukavaa vaikka jutun juju oli ensin vaikea löytää, siihen löytyi kuitenkin hyvä, selkeä ja nopea tarina. -Tipuanimaation suunnittelija Lotta Ilonen 10 v Animaatio löytyy, kuten tavallista, Fallkullan Youtube-kanavalta

Lue lisää

Eläinten ystäväkirja

Torstaina nuoret pääsivät harjoittelemaan kenttätyötä ja tekemään eläimille oman ystäväkirjan. Tehtävään kuului kysymysten keksiminen, niihin vastausten hankkiminen ja valokuvaus. Vastauksia etsittiin haastattelemalla Fallkullan työntekijöitä ja eläinten perustietoja lukemalla, joskus päästettiin myös mielikuvitus valloilleen. -Kesätoimituksen ohjaajat NIMI: Alokas. IKÄ: n. 3 SYNTYMÄPÄIVÄ: 21.3.2008 ASUINPAIKKA: Fallkulla PUHELINNUMERO: 012187238 -Sofia ja Astri   NIMI: Alokas. ELÄIN: Vuohi. IKÄ: […]

Lue lisää

Eläimen anatomia

Jokaisella eläimellä (myös meillä ihmisillä) löytyy tiettyjä ruumiinosia muun muassa nenä, jalat, maha, silmät ja kädet. Tämän harjoituksen tarkoitus oli nostaa esiin, kuinka paljon nämä kehomme kappaleet eroavat eri eläinlajien kesken. Halusimme harjoittaa nuorilla myös luovaa ajattelua ja saada heidät keksimään erilaisia mahdollisuuksia kuvata asioita. -Kesätoimituksen ohjaajat

Lue lisää

Etusivu uusiksi

Tänään Fallkullassa nuoret pääsivät suunnittelemaan miltä tilan oman lehden etusivu näyttäisi. Tehtävänantoon kuului myös nimen keksiminen. Harjoituksen pohjalta syntyivätkin FKL sanomat, Fallkullan eläinsanomat ja Fallkullan uutiset.     Viime perjantaina 8.7 Fallkullassa pidettiin normaalin työnjaon sijasta rastirata, jossa kesätoimituksellakin oli oma rastinsa. Tehtävänä oli tehdä kymmenessä minuutissa muutaman minuutin mittainen uutisisku keksitystä aiheesta. Valmiit työt […]

Lue lisää

Possu karkuteillä!

Tänään 7.7. possu karkasi Fallkullassa, kun kesätoimitus meni possujen luo. Aitauksen portti oli suljettu, mutta väärin. Hakanen oli laitettu väärään kohtaan kiinni, joten possu töni portin auki ja lähti juoksemaan karkuun. Lapset ja ohjaajat yrittivät ottaa sitä kiinni. Lopulta he onnistuivat ja ohjaaja oli ihan kurassa. – Jutun on kirjoittanut ja kuvannut Anni Jasminin possupiirros

Lue lisää

Assosiaatioharjoitus: Kamä

KAMÄ = KAAMEA MÄSSYTTÄJÄ Kamä on eläin, mutainen, iso possu. (possut ovat kilttejä, ihania, suloisia, siistejä….) Kaamealle mässyttäjälle kelpaa kaikki: kengät, paperi, muta, jalat ja RUOKA. Sen jäljiltä jääkaappi on tyhjä. Kamän uhriksi joutuneelle voi käydä huonosti! Saran piirroksessa kamä näyttää tältä. -Sara ja Juho

Lue lisää