Kirjoitukset kuukaudelta: heinäkuu 2011

Henkilöhaastattelut

Henkilöhaastattelu: Tinja Haastattelimme nuorisotyönohjaaja Tinjaa. Hänen lempieläimensä on lehmät ja hän kertoi olleensa Fallkullassa töissä yli vuoden. Hän hoitaa eniten vuohia ja tekee nuorisotyötä. Tällä hetkellä hän katselee kun siat leikkivät mudalla. Tinja kertoo, että hänen työnsä on välillä rankkaa, mutta hauskinta hänen työssään on se, että saa olla lasten ja eläinten kanssa. -Emily ja […]

Lue lisää

Elokuvia ja lopun alkua.

Tänään on viimeinen kunnon kesätoimitusaamu täällä Fallkullassa, sillä huomiselle on varattu erikoisohjelmaa. Tunnelmat ovat väsyneet ja kaiketi hieman haikeatkin, vaikka itse kukin odottaakin jo innolla loman tuomia vapauksia. Eilen kesätoimituksessa riitti kiirettä elokuvia tehdessä, mistä syystä blogikin jäi päivittämättä. Valmiit elokuvatuotokset, ”Leila ja Laila seikkailee” ja ”Hai rantabileissä” löytyvät Fallkullan Youtube-kanavalta. -Kesätoimituksen ohjaaja Riikka

Lue lisää

Kuvasarja-sarjakuva

Tänään kesätoimituksessa saatiin tehdä sarjakuvia valokuvauksen keinoin. Tarinan keksiminen oli toisille helppoa, ja joillekin vähän hankalampaa. Loppujen lopuksi kaikkien sarjakuvat kuitenkin saatiin keksittyä ja kuvattua, tässä lopputulokset! Kuvat näkyvät hieman isompana klikatessa 🙂

Lue lisää

Fotomaraton

Tänään kesätoimituslaiset kuvasivat seuraavat tehtävät viiden minuutin aikarajalla: 1. Lempipaikkani Fallkullassa 2. Leikki 3. Kuva kuvassa 4. Lintuperspektiivi 5. Riesa 6. Sinä Ihmemaassa 7. Maatilan Kingi 8. Punainen 9. Jos minä saisin päättää. Tässä Kertun ja Joyn näkemykset aiheista: Katri Jami:

Lue lisää

Helteinen rastirata

Tänään oli taas vuorossa perjantainen rastirata. Rasteja oli viisi, joista yhtä oli pitämässä kesätoimituksen ohjaajat. Tällä rastilla tehtiin mainospätkiä kolmen tai neljän hengen ryhmissä videoiden. Tekniikkaongelmien vuoksi vain viisi videota kymmenestä sisälsi myös äänet kuvan lisäksi, pahoittelemme! Äänelliset videot pääsee katsomaan Fallkullan Youtube-kanavalta. – Kesätoimituksen ohjaajat

Lue lisää

Rento iltapäivä tunnelmallisessa kahvilassa

Tullessa Fallkullaan kannattaa ehdottomasti pysähtyä pullakahville kotieläintilan omaan kahvilaan Kilikuppilaan. Tunnelmallisessa ja maalaistyylisessä kahvilassa on mukava pitää pieni lepohetki hellepäivänä. Itse pidän ympärin kahvilaa sijoitelluista kahvipannuista ja satuloista. Hinnasto on sopiva myös nuorison kukkaroille. Herkullisten korvapuustien lisäksi kahvila myy suklaata, jäätelöitä ja omia suosikkejani fetakolmioita. Kilikuppila toimii myös matkamuisto myymälänä ja sieltä on ostettavissa Fallkullan […]

Lue lisää

Elämää toisen näkökulmasta

Kanojen ja kukon elämä tipujen näkökulmasta Tipu miettii: Onpa äiti jo noin iso, milloin minä kasvan noin isoksi? Tipu kysyy äidiltä: Milloin kasvan noin isoksi, äiti? Kana vastaa: Riippuu ajasta. Kana miettii: Miksi kukoilla on hiennommat värit esim. sinistä, punaista ja vihreää? Kana kysyy kukolta: Miksi teillä kukoilla on hienommat värit? Kukko vastaa: En tiedä, […]

Lue lisää

4, 3, 2, 1

T’änään kesätoimituksessa opeteltiin sommittelua. Tehtävänannossa käskettiin ottamaan kuvat, joissa on ensin yksi eläin, sitten kaksi eläintä ja sitten kolme eläintä.  Osa tekijöistä ehti ottaa kuvan neljästäkin eläimestä. Tässä toimituslaisten näkemykset tehtävänannosta:  

Lue lisää